Laduree, Vernaison & Le Consulat
Eilinen päivä teki minut onnelliseksi. Vaikeuksien kautta voittoon. Aamun junametrosekoilujen jälkeen päivä päättyi kuitenkin hymyyn. Kaikista näistä päivistä, eilinen muistutti eniten minua. Tykkään Ranskassa ainakin yhdestä asiasta erityisesti macaronsien lisäksi. Täällä junat ovat olleet nyt hetken lakossa joka toinen päivä. Olisi mahtavaa jos voisi mennä lakkoon aina vain joka toinen päivä. Arkeen tulee heti vähän jännitystä kun ei voi varmaksi sanoa, onko tänään se päivä kun mikään tai kukaan ei liiku. Ihmiset täällä eivät menetä malttiaan tälläisistä asioista. Kun tarkemmin miettii, miksi pitäisikään. Aikatauluille tekee välillä ihan hyvää ravistelu. Seurasin ihmisiä pysäkillä kun jo saapuvaksi ilmoitettua juna jättikin tulematta. Kukaan ei hermostunut. Kukaan ei huokaissut menetettyä kymmentä minuuttia elämästään. Sen sijaan useampi haki toisen kupillisen kahvia, ja käänsi kasvonsa aurinkoa kohden. Itselläni meni tietysti hermo samantien, mutta jo seuraavan myöhästymisen pystyin ottamaan rennommin. Taas näitä asioita joihin ei voi vaikuttaa, mutta omalla suhtautumiselle tästäkin asiasta voi tehdä itselleen pidemmän kahvitauon.
Päivääni kuului lukuisten kahvitaukojen lisäksi torikierros Pohjois-Pariisissa. En tiedä miksi sanoin torikierros. Kuulostaa siltä kun olisin ollut leppoisasti ohjatulla turistikierroksella torin ympäri. Sitä se ei alkuunkaan ollut. Olin yksin ja minua pelotti. Paikka oli todella kummallinen. Esineet olivat todella omituisia. Ja kaikki tuijottivat minua. Silti paikassa oli jotain todella viehättävää. En osaa oikein pukea sanoiksi miksi paikka teki minuun vaikutuksen. Ehkä kaikkien tavaroiden arvoitus jäi kiehtomaan minua. Ehkä saatoin syödä maailman parhaan croisantin siellä. Ehkä Sofia-nimellä löytynyt vanha leimasin sykähdytti minut. Ehkä pienen kulkukoiran heittäytyminen jalkoihini teki minut onnelliseksi. Tiedä näistä sitten.
Päivän kantavana teemana oli kuitenkin ehdottomasti kohtaamiset. Rakastuin täysin alueena Montmartreen. Jos joku on ihana niin tämä alueena on. Istuin Le Consulant kahvilassa monta tuntia. Kahvila jää kadunkulmaan, joka näyttää niin Pariisilta kuin Pariisi voi näyttää. Tien toisella puolella lauloi tyttö akustisen kitaran kanssa tehden tunnelmasta täysin unenomaisen. Kahvilan ohi kulkeneet ihmiset poikkeuksetta tervehtivät silmillään ja hymyllä, viereisten pöytien vaihtuvat ihmiset kysyivä tarinaani ja minä heidän. Lempihetkeni tähän asti.
♡: E
