Sademetsän sää

Tänään oli sadepäivä. Tai sitä on vaikea selittää. Aamulla kun heräät, taivas on aina vaaleanpunainen. Vaikka kuinka yrittäisi, on vaikea ennustaa päivän säätä ja sitä mitä tuleman pitää. Ei auta vaikka päivittäisit puhelimen sää-välilehteä kulmat kurtussa herkeämättä. Tilanne muuttuu jatkuvasti ja siihen ei ole luottamista. Se tekee minut levottomaksi. Miten ikinä voisin suunnitella päivän ohjelmaa, jos en tiedä viekö myrsky minut mennessään vai helliikö aurinko minua kaikella rakkaudellaan?

Kesti melkein viikko ennenkuin kuin sain jutun jujusta kiinni. Tajusin olla välittämättä. Suunnittelin päivän ja sovelsin. Kävelen aamupalalle joka ikinen aamu 1,8km. Joskus matka kestää kauan, katoksen alta katoksen alle hyppiessä liike ei solju ketterästi. Toisinaan askeleet puolestaan kulkevat keveämmin auringonvalon kantamina. Joskus aamupala kestää 133-sivun verran kirjasta, toisinaan kirja jää kassin pohjalle, koska lempeästä tuulesta on otettava kiinni. Sademetsän ja saarten säitä on mahdoton ennustaa, ja se jos jokin tekee tästä paikasta lumoavan.

Rakastan rutiineja ja sitä että aamupalaleivät ovat aina samoin päin lautasella, sitä että parkkihalliin mentäessä auto on aina samalla kohdalla ja sitä että naapuri lähtee retkilleen tismalleen samaan aikaan joka päivä. Rakastan siis tuttua ja ennenkaikkea turvallista. Haluan, että tilanteet ovat hallussa. Mutta tiedättekö mitä, se on hurjan tylsää! Tietysti näitäkin asioita elämässä pitää olla, turvallisuuden tunne ja sen kaipuu on varmasti perustavanlaatuisesti meihin jokaiseen ainakin jollakin tasolla sisäänrakennettu. Taitaa se jopa olla yksi meidän kaikkien perustarpeista.

Tänään kuitenkin heräsin ajatukseen, ettei turvallisuuden tunteen tarvitse syntyä siitä, että minä tiedän mitä tulevan pitää. Sen ei tarvitse syntyä siitä, että hommat on hallussa ja toimintatavat, jotka joskus on hyväksi havaittu jatkavat rullaamista päivästä toiseen. Ei. Kaikista kokonaisvaltaisin turvallisuuden tunne tulee siitä, kun ymmärtää pärjäävänsä vaikka tilanteet ympärillä ei aina ole hallittavissa saatika omissa käsissä. Ja silti sitä päättää olla rohkea ja luottaa. Päättää ottaa asioista oman näkökentän ulkopuolella selvää ja yrittää ymmärtää. Vaikka tässä maailmassa aika on rajallinen ja moni meistä sen viettäisi mukavasti ja juuri niiden hyväksi havaittuja juttujensa ympäröimänä, en voi kuin suositella astumista ulos omista ympyröistä. Jos kaikki on aina helppoa, tiedät jo viikon etukäteen mitä lounaaksi on ja sataako tänään, minkä puseron laitat päälle huomenna ja monelta Hesari tulee tiistaisin. Eikö tämä tämmöinen pidemmän päälle puuduta ja turrutta? Sitä tulee niin helposti tottuneeksi tapoihin ja hyvään. Tulee ahdasta elämässä.

Omalle elämälle tekee hyvää jättää sateenvarjo toisinaan kotiin, kastella varpaat ja katsoa kehen törmää katoksen alla sateelta suojassa, tarttua seikkailuhin, jotka ovat seurausta pelkästään siitä, että on ottanut askeleen pois omasta helppoudesta. Laittaa ennakko-oletukset ja rutiinit nukkumaan, sulkea puhelimen sää-sovellukset, vastaanottaa mahdollisuudet, sietää epävarmuutta ja antaa elämän vähän herätellä. 

 ♡:E